Coyoten Amerikan-viikot jatkuvat sunnuntaihin
Jos olet nähnyt sarjakuvasankari Kapteeni Amerikan ja mainoshahmo Setä Samulin kävelemässä Tampereen keskustassa, he ovat olleet mainostamassa Coyote Bar & Grillin Amerikan-viikkoja. Teemaviikot jatkuvat sunnuntaihin 23.10. asti.
Amerikan-menussa on valittavana hampurilaisannos, hot dog, härän entrecote ja ribsit sekä pannukakkuja, pirtelö ja erilaisia amerikkalaisia juomia.
- Kaikki annokset ovat teemaviikkoja varten suunniteltuja ja testattuja, eikä niitä muulloin ole listallamme, kertoo Tampereen Coyoten ravintolapäällikkö Pasi Venemies.
All American Steak -häränlihapihvin kyljessä tarjoillaan lohkoperunoita, jotka eivät normaalisti kuulu Coyoten valikoimaan. Tavallisen coleslaw-salaatin sijaan Amerikan-annoksiin kuuluu inkiväärillä maustettu Ginger Slaw.
- Hampurilaissämpyläkin on erilainen kuin normaalisti. Amerikan-listalla ja tavallisella listalla on joitakin samoja majoneeseja, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvat, Venemies selittää.
Amerikan-viikkoja vietetään Coyotessa nyt ensimmäistä kertaa, mutta suosio on ollut niin suuri, että teemaviikot järjestetään jatkossa aina keväisin ja syksyisin.
Suosituimmat erikoislistan annokset ovat olleet Rocky Mountains Burger ja jälkiruoka American Pancakes. Ne pidetään valikoimassa todennäköisesti tulevillakin Amerikan-viikoilla, mutta muuta listaa muokataan.
Rocky Mountains Burgerin salaisuus on kaksi isoa pihviä, joiden välissä on tuhti viipale pippurijuustoa.
- Hampurilaisessa on pippurinen, mutta pehmeä aromi. Se todella toimii. Parilta herralta tuli kommentti, että hampurilainen oli paras, jonka he ovat ikinä syöneet.
Pian vietetään halloweeniä ja isänpäivää
Coyoten normaalin ruokalistan suosituimmat annokset ovat Maui Island Tuna -tonnikalapihvi, broilerinfileet ja Texas Chili Burger.
Pasi Venemies haluaisi rohkaista asiakkaita kokeilemaan Barbecue Whiskey Pork -annosta.
- Kaikki eivät halua syödä ravintolassa porsasta, mutta annoksen barbecue-viskikastike on erittäin hyvä. Sitä kannattaa kokeilla.
Coyoten juomalista uusittiin äskettäin, ja nyt listalla on sekä uusia viinejä että drinkkejä. Marraskuun alussa listaa täydennetään vielä glögeillä ja muilla talvisilla juomilla. Erikoisoluita Coyoten asiakkaat voivat tilata vieressä toimivan The Celtic House -pubin laajasta valikoimasta.
Seuraavia teemapäiviä Coyotessa vietetään 28.-29. lokakuuta, jolloin lapsille on tarjolla halloween-menu.
- Ravintolaa koristellaan ja henkilökuntaa maskeerataan teemaan sopivasti, Venemies kertoo.
Isänpäivänä 13. marraskuuta Coyotessa juhlitaan isiä ja he saavat syödä puoleen hintaan.
- Sitten ollaankin jo lujaa pikkujouluajassa. Kiireisin aika alkaa lokakuun viimeisestä viikonlopusta ja jatkuu joulukuun puoliväliin asti. Pikkujouluseurueiden kannattaa tehdä ajoissa pöytävaraus myyntipalvelusta.
Coyotesta pikkujoulut alkavat mukavasti, kun seurue saa hyvää ruokaa ja juomaa viihtyisässä ympäristössä. Ruokailun jälkeen ravintolasta on helppo jatkaa iltaa esimerkiksi kadun toisella puolella olevaan Discotheque Fat Ladyyn tai lähes nurkan takana sijaitsevaan viihdemaailma Ilonaan.
Coyote Bar & Grill -ravintolat sijaitsevat Tampereen Hämeenkadulla ja Lempäälän Ideaparkissa. Amerikan-viikot jatkuvat kummassakin ravintolassa 23.10. asti ja lasten halloween-menu on voimassa 28.-29.10.
Isänpäivää vietetään 13.11., jolloin isät syövät Tampereen-ravintolassa puoleen hintaan.

