Stefan Richter kokosi elämäntarinansa ja reseptinsä ruokakirjaksi

Tapaan Stefan Richterin Stefan’s Steakhouse -ravintolassa Tampereella. Ravintolassa otetaan kuvia hänen ruokakirjaansa varten, joten mies ei ehdi olla kauaa paikoillaan.

- Seuraa perässä ja kysy, mitä haluat tietää.

Tulevassa kirjassa Richter esittelee reseptejä elämänsä varrelta. Teoksessa yhdistyvät kiinnostava tarina, herkulliset reseptit ja houkuttelevat valokuvat. Kirjan kirjoittaa toimittaja Juha Veli Jokinen ja kustantaa Minerva Kustannus.

Kirja kertoo tarinan Stefanista, suomalaissyntyisestä pojasta, joka muutti Saksaan, kasvoi, lähti maailmalle toteuttamaan unelmiaan ja päätyi Yhdysvaltoihin. Los Angelesissa Richter alkoi kaivata syntymämaahansa. Yksi ympyrä sulkeutui, kun hän perusti Tampereelle Stefan’s Steakhouse -ravintolan viime keväänä.

- Elämä, keittiö, ruoka, inttiaika, naiset – ne ovat kaikki kirjassa, Richter kertoo ja pyyhkii valokuvattavaksi menevän lautasen reunoja. Lautasella on herkullisen näköinen pihvi.

Kun Richter kiiruhtaa keittiön puolelle ja alkaa häärätä hellan ääressä, joudun korottamaan ääntäni.

Mikä kirjan kirjoittamisessa on ollut vaikeinta?

- Olen kokkina luova. On vaikeaa, kun pitää pysähtyä ajattelemaan, Richer kertoo samalla, kun leikkaa lihaa.

- Haluatko maistaa?, hän kysyy ja tarjoaa jo palaa.

Kirjassa paljastetaan Stefan’s Steakhousen ja Richterin äidin reseptejä. Onko joku niistä tärkeämpi kuin muut?

- Hernekeitto on minulle erityisen tärkeä. Olen syönyt sitä paljon lapsena ja nuorena, äidin kanssa ja intissä Parolassa. Kun syön hernekeittoa, mieleeni tulee hyviä muistoja.

Tilaa kirja verkkokaupastamme!

Stefan Richterin ruokakirjaa on myynnissä Stefan’s Steakhouse -ravintoloissa Tampereella ja Turussa. Kirja tulee myyntiin myös kirjakauppoihin.

Mad Hatter’s Night Café Europassa lauantaina 5.11.

Café Europan ravintolapäällikkö Tiia Mäkinen kantaa suuressa, harmaassa muovilaatikossa aarretta: pikkuisia, kimaltelevia hattuja, jotka hehkuvat ihanan värisinä.

- Olen näistä niin ylpeä!, Mäkinen iloitsee esitellessään laatikon sisältöä.

Tamperelaisravintolan henkilökunta on askarrellut burleskihenkiset hatut porukalla lauantain Mad Hatter’s Night -tapahtumaa varten. Tapahtuman aikana asiakkaat saavat ilmaisen kampauksen ja hatun. Jokaisessa päähineessä on hiusklipsi, jolla sen voi kiinnittää tukevasti kampauksen kruunuksi.

- Ajattelimme, että se olisi hauskaa ja erilaista.

Mäkinen kertoo, että tapahtuman idea tuli australialaiselta asiakkaalta, jonka mielestä Café Europa muistutti hänen kotiseudullaan olevaa baaria. Australialaisbaarissa on kerran kuukaudessa teemailta, jolloin asiakkaat saavat lainata rooliasuja.

- Halusimme järjestää jotakin samanlaista. Paikalla oli tuolloin myös Glohairin kampaajia, jotka innostuivat asiasta ja halusivat tulla laittamaan asiakkaidemme hiuksia.

Kun suunnitelma alkoi kirkastua, tapahtuman järjestäjiä inspiroi Liisa Ihmemaassa -elokuvan Hatuntekijä eli Mad Hatter, jota näytteli Johnny Depp. Sen vuoksi Café Europan dj maskeerataan lauantaina samaan tapaan kuin Depp elokuvan kuvauksissa.

 

Café Europa sijaitsee Tampereen Aleksanterinkadulla. Glohairin kampaajat tekevät ravintolan asiakkaille kampauksia lauantaina 5.11. kello 17-22. Dj soittaa musiikkia koko illan, kello kolmeen asti yöllä.

Café Europan glögilista tuo lämpöä syksyyn

- Syyskuusta lähtien on kyselty, milloin sitä saa, kertoo Café Europan ravintolapäällikkö Tiia Mäkinen.

Hän puhuu glögeistä – eikä mistä tahansa kuumista juomista, vaan huolella suunnitellusta Café Europan glögilistasta. Mäkinen kertoo, että ravintolan henkilökunta kehitti ja testasi uusia glögejä syksyllä noin kuukauden ajan. Myyntiin juomat tulevat tänään.

Listalla on joka vuosi jokin epätavallinenkin glögi. Viime vuonna erääseen juomaan laitettiin tabascoa. Tänä vuonna listan erikoisuus on kylmänä juotava, kuohuviinipohjainen glögi Christmas Cava, joka on myös hyvä aperitiivi.

Vanhoina suosikkeina glögilistalla ovat muun muassa perinteinen, talon punaviinistä tehty Red Claret -glögi, kanelinen Ruby Cinnamon ja vadelmainen Hot Raspberry. Monen miesasiakkaan suosikki on Artist Dream, joka hivelee makuhermoja aniksen mau-ullaan.

Glögit myynnissä kevättalveen asti

Café Europaan tullaan päivällä kahville tai lounaalle ja iltapäivästä viihdytään myöhään yöhön..

- Meille tullaan usein isolla kaveriporukalla. Listalla on laaja valikoima ruokia ja juomia, joten jokaiselle on jotakin, kertoo Tiia Mäkinen.

Hänen mukaansa useimmat glögiä ostavat asiakkaat haluavat punaviinipohjaisen version. Valkoviinin ystäville suositellaan kuumaa kanelisiideriä, joka on Café Europan drinkkilistalla. Samalla listalla on myös esimerkiksi kuuma karpalomehudrinkki Cranberry Delight.

- Listat ovat pöydissä, jotta asiakkaat voivat rauhassa katsella niitä ja valita juomansa.

Glögejä myydään niin pitkälle kevättalveen kuin kysyntää riittää eli todennäköisesti helmikuun alkupuolelle asti. Kaikki glögit tarjoillaan piparkakun sekä rusinoiden ja manteleiden kanssa.

Cafe Europan glögit tulevat myyntiin 1. marraskuuta. Ravintolan pikkujoulut järjestetään 1. joulukuuta.

Tutustu virtuaalisesti Tampereen ravintoloihin

VirtualTampere-sivustolla pääset tutustumaan ravintoloihimme. Klikkaa itsesi sivustolle, paina Kartta-nappia, valitse Ravintolat ja pääset tutustumiskierrokselle.

Virtuaaliesittelyt löydät myös Ravintola.fi-portaalista ravintoloiden omilta sivuilta.